Koskiset sukkaohjeen päivitetty versio on julkaistu! - Updated version of Koskiset sock pattern has been published!

Miten sinun vuotesi on alkanut? Minä olen ollut täynnä tarmoa ja intoa avatessani uuden verkkokaupan. Hieman harmittaa, että puotini on vielä niin tyhjä. Lisäilen uusia tuotteita puotiin sitä mukaan saan kasvatettua varastoani. Neuleohjeitakaan ei ole myynnissä vasta kuin muutama. Olet ehkä ihmetellyt, missä loput ohjeistani ovat. 

En ollut tyytyväinen kolmeen ensimmäiseen ohjeeseeni. Ne olivat kömpelösti kirjoitettuja, eivätkä ne palvelleet neulojaa haluamallani tavalla. Julkaistessani ne viime vuonna, minulla ei ollut vielä käsitystä siitä, mitä kaikkea ohjeen olisi hyvä sisältää ja millainen on selkeä ulkoasu ohjeelle. 

Onnekseni olen löytänyt itselleni mahtavan mentorin ja upean tukiverkoston toisista neulesuunnittelijoista. Myös teiltä saamani palaute on ollut kullanarvoista. Olen oppinut kuluneen vuoden aikana aivan mielettömästi!

How's your year started? I have been full of energy and enthusiasm when opening my new online store. It's still all in Finnish, but if you see something that you like, send me a message. It bothers me that the shop looks so empty at the moment, but I'm doing my best to list new products into my store. There are also only a few knitting patterns listed for sale. You may have wondered where the rest of my patterns are.

I was not satisfied with my first three patterns. They were clumsily written and they didn't serve the knitter the way I wanted. When I published them year ago, I honestly had no idea what I was doing. I didn't know what things a good knitting pattern should contain. Or what does a clear and consistent pattern look like. 

Luckily I have found myself a great mentor. I have also found an amazing support group of other knitwear designers. The feedback I received from you has also been super valuable for me. I have learned so much over the past year! 

Ensimmäinen tavoitteeni tälle vuodelle on päivittää nuo kolme ensimmäistä ohjettani: Alkuja, Koskiset ja Nauru. Olen mm. kirjoittanut ohjeet uusiksi jotta ne ovat huomattavasti aiempaa selkeämmät ja yhdenmukaiset. Myös ohjeiden ulkoasuun on kiinnitetty huomiota. Lisäksi olen lisännyt ohjeisiin useita eri kokovaihtoehtoja. Ohjeet tulevat ilmestymään uudelleen Ravelryyn sekä nettikauppaani nyt kevään aikana. 

Hanki päivitetty Koskiset ohje Ravelrysta tai verkkokaupastani!

My first goal for this year is to update those first three patterns: Alkuja, Koskiset and Nauru. I have re-written the patterns to make them much clearer and more consistent. I have also paid attentions to the appearance of the pattern templates and given them a totally new look! Also, I have added several different size options to them. The patterns will appear again in Ravelry and my online store now during the spring.

Get your updated Koskiset pattern from Ravelry!

Koskiset
Koskiset

Tietysti myös uusia ohjeita on odotettavissa, joten kannattaa pysyä kuulolla. Ranka paidan koeneulonta on päättymässä ja mikäli kaikki sujuu aikataulussa, saan julkaistua paidan ohjeen maaliskuun alussa. Lisäksi olen neulonut muutamia tilaustöitä. Voit lukea lisää tilaustöiden vastaanotosta täältä.

Täällä on siis hirmuinen tohina päällä, vaikka en ole julkaissut mitään vähään aikaan. Työ muutaman euron hintaisen neuleohjeen takana on valtava, ehkä isompi kuin uskotkaan. Seuraavalla kerralla kerron sinulle, millainen prosessi neuleohjeen tekeminen on ja mitä kaikkea siihen kuuluukaan.

Ensi kertaan!


Pssst...! Muista liittyä sähköpostilistalleni ja seurata minua somessa! Linkit sivun alalaidassa.

Of course, there are new patterns also coming your way, so stay tuned. The test knit of the Ranka sweater is coming to an end. If everything goes on schedule, I will be able to publish the pattern at the beginning of March. I have also been working on some custom orders. You can read more about costom orders from here.

So there is a lot going on here, though I haven't released anything for a while. The work behind a knitting patterns is huge, maybe even bigger than you think. Next time I will tell you more about the process of designing knitwear and what writing a pattern is all about.

Until next time! 


Psst.. Remember to subscribe to my e-mail list and follow me on social media! Links at the bottom of the page.