Tule mukaan Janita neulekursseille Riihimäen ja Hausjärven kansalaisopistoille!

Willamagian waraston avajaiset

Willamagian waraston avajaiset

Minua pidempään seuranneet kenties muistavatkin, että verkkokauppani varasto on sijainnut täällä meillä kotona. Asiassa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Kiistämättä parasta on ollut se, että kaikki langat ja tarvikkeet ovat olleet näppärästi heti käden ulottuvillani. Haasteitakin on kohdattu. Kuten ahtaus ja epäkäytännölliset varastointitilat. Perheen jäsenten silmien pyörittely lankalaatikoiden määrälle, kun he näkevät pakettipuksun uusimman tukkutoimituksen. 

Perheeni on antanut minulle luvan tähän hulluun harrastukseen kotirauhaa vastaan: asiakkailla ei ole pääsyä meille. Olen joutunut monesti torppaamaan ostajien pyynnöt päästä katsomaan lankoja livenä tai noutaa tilauksensa meiltä kotoa. Vaan enää minun ei tarvitse tehdä niin. Olen löytänyt tarpeisiini sopivan varastotilan kävelymatkan päästä meiltä kotoa!


SUNNUNTAINA 10. SYYSKUUTA 2023 KLO 12.00 – 15.00 vietämme Willamagian waraston avajaisia ja avointen ovien päivää.

FACEBOOK LINKKI AVOIMET OVET


Willamagian varasto sijaitsee Hausjärven Ryttylässä, osoitteessa Lasitehtaantie 8


Tiloissa on muinoin toiminut Ryttylän lasitehdas. Varastotilani on tontin perällä, punatiilisessä rakennuksessa. 

Tervetuloa tutustumaan pienen verkkokauppani varaston valikoimaan. Avoimien ovien päivän jälkeen varasto avoinna satunnaisesti sekä erikseen sovittaessa.

Kommentit

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.