La Spezia:
Aamu alkoi harmaana ja vaikutti siltä, että tänään ei ainakaan aamusta heti päästä maihin. Kyseisenä tiistai päivänä minulla oli myös verkkopalaveri jonka jälkeen oli ajatus käydä maissa. Kun valmistauduin palaveriin huomasimme, että ulkona satoi kaatamalla. Tämän takia emme lähteneet maihin vaan tutustuimme laivan omaan tarjontaa.
Tämän päivän sisältö muodostui katetun uima-altaan käytöstä, lukemisesta, lepäilystä ja kutomisesta.
Civitavecchia:
Satamakaupunki jolla on pitkä ja erikoinen historia. Kaupungin ehkä mielenkiintoisin kohde on kirkko, joka on alkujaan ollut budhalainen temppeli ja sittemmin muutettu katoliseksi kirkoksi. Tosin siten, että joistakin yksityis kohdista erottuu japanin vaikutus, esimerkkinä Pyhä Maria on pukeutunut kimonoon.
Kävimme tapamme mukaan bussi kierroksen hop on hop off – bussilla. Täällä bussi maksoi 15€ per/aikuinen.
Kierrokselta jäimme pois kaupungin keskustassa. Siitä lähdimme kävelemään ja törmäsimme markkinoille. Torin vieressä oli pieni mutta tavaran täyteinen käsityö liike. Huomasin myös jotain tuttua.
Sisällä oli myynissä paljon Mondial merkin lankoja. Vaikuttaa siltä, että valmistaja vastaa meidän Novitaa ainakin valikoiman laajuudesta päätellen. Tästä kaupasta lähdimme toiseen lähellä olevaan liikkeeseen, jossa oli taas paljon kaikkea.
Paikkaa piti aivan ihana omistaja pariskunta. Paljon lankoja, kankaita, kanava työpohjia ja tarvikkeita aina puikoista nuppineuloihin. Iso osa tuotteista oli tiskin takana ja lievä kielimuuri taas edessä eli englannilla ja elekielellä asiat hoitui. Siellä mieheni halusi ostaa langat villapaitaa tai vastaavaa varten. Toivottavasti tuli hankittua tarpeeksi lankaa.Joitain kankaita ja tarvikkeita oli asiakkaiden katsottavissa.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.